tiistai 26. syyskuuta 2017

Mistä kaikki alkoi?

"Onneksi olkoon, aivan normaali kaksosraskaus!" Tästä lääkärin kommentista alkoi matkani kaksosten äitinä ja myöhemmin kaksoskirjallisuuden tutkijana. Kaksosraskaus ei varsinaisesti ollut meille "normaali", sillä mahdollisuus saada kaksoset ei ollut käynyt mielessäkään. Nyt jo neljävuotiaiden kaksostyttöjen äitinä en kuitenkaan voisi olla onnellisempi asioiden saamasta yllätyskäänteestä. 

Kaksosuutisen jälkeen aloin tietysti kiinnostua kaikesta kaksosiin liittyvästä. Koska olen filosofian maisteri pääaineenani yleinen kirjallisuustiede, kiinnostukseni kohdistui etenkin kaksosista kirjoitettuun kaunokirjallisuuteen. Huomasin pian, miten paljon kaksosista on kirjoitettu ja miten usein kertomuksissa toistuvat samat piirteet. Aloin hahmotella mielessäni tutkimusaihetta väitöskirjaa varten. 

Tämänhetkinen työotsikkoni on "Kaksostyttöjen identiteetti sekä toisen kaksosen menettämiseen liittyvän trauman käsittely nykygoottilaisessa kirjallisuudessa" (kirjoitan tutkimukseni sisällöistä tarkemmin myöhemmin). Yhdistelen tutkimuksessani kirjallisuudentutkimusta, psykologiaa, sosiologiaa, traumatutkimusta, subjektiteorioita sekä jossain määrin sukupuolentutkimusta.

Koska työskentelen kokopäiväisesti opettajana, tutkimustyöhön jäävä aika on varsin vähäinen. Pidän tutkimustani kuitenkin lähinnä mielekkäänä harrastuksena ja kiintoisana omana projektinani, joka valmistunee sitten joskus. 

Tämä blogi toimii välineenä jakaa tietoa ja lukuvinkkejä kaikille kaksosuudesta ja kirjallisuudesta kiinnostuneille, ja käsittelen myös muita kuin suoraan tutkimukseeni liittyviä aiheita ja kirjoja. Blogitekstini eivät ole tieteellisiä artikkeleita vaan lähinnä omia muistiinpanojani tutkimustyön varrelta. 

Tervetuloa mukaan!