Kiinnostavia kaksosjännäreitä

Identtiset kaksoset, varsinkin naiskaksoset, ovat olleet jännityskirjallisuuden ja -elokuvien vakiokuvastoa 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Etenkin 1940-luvulla tehtiin useita trillerielokuvia petollisista kaksossiskoista. Elokuvien juoni etenee yleensä pääpiirteissään niin, että toinen kaksonen on kateellinen toiselle ja yrittää esittämällä kaksostaan esimerkiksi huijata siskoltaan miehen. Usein tarinat päättyvät toisen kaksosen kuolemaan. Tässä mielessä Robert Siodmakin elokuva "Pimeä peili" (The Dark Mirror, 1946, perustuu Vladimir Poznerin romaaniin) on hyvä esimerkki perinteisestä kaksosjännäristä. Siinä hurmaavan Olivia de Havillandin esittämät identtiset kaksoset Terry ja Ruth kieltäytyvät kertomasta, kumpi heistä on syyllistynyt murhaan ja kumpi on syytön. Koska silminnäkijät eivät pysty erottamaan siskoja toisistaan, on rikoksen selvittäminen mahdoton tehtävä. Elokuvasta löytyykin varsin herkullinen kohtaus, jossa rikosta tutkiva poliisi haastattelee naisia toistaen jatkuvasti samaa kysymystä: "Niin mutta kumpi teistä siellä oli?" "Toinen meistä." "Niin mutta kumpi?" "Toinen meistä."

Elokuvassa poliisi saa avukseen kaksostutkimuksiin erikoistuneen psykiatrin, jonka tutkimukseen naiset rahapulassaan suostuvat. Tämä tekee erilaisia testejä, joiden perusteella hän saa selville mieleltään epävakaan kaksosen. Tietystikin hän samaan aikaan rakastuu "kilttiin" kaksoseen. Koko sotkun taustalla on perinteiseen tapaan "pahan" kaksosen kateus "hyvää" kaksosta kohtaan, eikä edellä mainittu aio hävitä peliä. Kaikessa kliseydessäänkin elokuva on aivan erinomaista viihdettä ja kaikin puolin kiehtova kaksostarina, puhumattakaan de Havillandin upeasta roolityöstä täysin erilaisina identtisinä kaksosina.

Samoihin aikoihin elokuvan katsomisen kanssa tulin löytäneeksi kirjastosta Eppu ja Anna Nuotion kirjoittaman kaksosjännärin "Tuplana kiitos!"(2011). Tämän vuoden Helmet-lukuhaasteessa on numerona 17 kirja, joka kertoo kaksosista, joten teos oli nostettu kirjastossa esille haasteeseen liittyen. Teos on näkökulmatekniikkaan perustuva dekkari, jossa selvitetään tuntemattoman miehen murhaa. Teoksen päähenkilöitä ovat tarinaa ikään kuin sivusta seuraava tarjoilija sekä kaksoset Elisa ja Alisa. Teoksen takakansikin lupaa perinteistä kaksosjännäriä: "Sisareen voi aina luottaa. Vai voiko?"

Teoksen alku lähteekin noudattelemaan perinteistä juonikaavaa, kun Elisa huomaa siskon valehdelleen hänelle ja käyttäneen hänen asuntoaan salaisena tapaamispaikkana. Kaksosten välit ovat läheiset mutta monella tavalla myös kireät. Kumpikaan ei ole tyytyväinen heille muodostuneisiin sosiaalisiin rooleihin. Teos ei onneksi lähde täysin perinteiselle linjalle, vaan juoni muuttuu merkittävästi monimutkaisemmaksi, kun menneisyyden kummallisuudet alkavat paljastua. Niihin sisältyvät muun muassa salassa pidetty adoptio ja kaksosille tehdyt lääketieteelliset kokeet. Teos on kaiken kaikkiaan perushyvä dekkari, vaikkakaan ei juonikuvioistaan huolimatta kovinkaan jännittävä. Omassa tapauksessani kiinnostava kaksostarina kuitenkin korvaa mahdolliset muut puutteet. Erityisen kiinnostavaa on se, että kerrankin kilpailevien kaksosten tarina voi päättyä sovintoon.