Kaunokirjallisuus kaksosten identiteetin kuvaajana

Kaunokirjallisuudella on valtava voima. Se toisaalta heijastaa sosiaalista todellisuutta, jossa elämme, ja toisaalta osallistuu tämän todellisuuden rakentamiseen ohjaamalla mielikuviamme. Millaisen kuvan kaksosuudesta ja kaksosten identiteetistä kaunokirjallisuus antaa, ja vaikuttaako tämä kuva ajatuksiimme kaksosista?

Tosimaailman kaksosten harvinaisuuteen nähden kaunokirjallisuus on täynnä kaksosia. Voisi jopa ajatella, että kirjailijat eivät malta jättää käyttämättä etenkin identtisten kaksosten tarinankerronnalle antamia mahdollisuuksia. Kaksoset ovat hyvin harvoin kirjallisuudessa tavallisia, eikä kirjoissa lähes koskaan esiinny kaksoshahmoa, jonka kaksosuutta ei korostettaisi. Jos kaksonen on kirjallisuuden henkilö, hän on ensisijaisesti kaksonen ja vasta sitten oma itsenäinen henkilönsä. Hänet kuvataan aina erojen ja yhtäläisyyksien kautta suhteessa toiseen kaksoseen. Tämä kasvattaa stereotypiaa siitä, että kaksonen ilman kaksostaan on tietyllä tavalla vain puolikas ihminen.

Kuva: Ariko Inaoka

Ohjaavatko kaksoskliseet ihmisten ajattelua?

Identiteetti perustuu eron käsitteeseen: millä tavalla minä olen erilainen kuin muut ihmiset? Lähtökohtaisesti kaikki ihmiset ovat erilaisia, mutta identtisten kaksosten kohdalla identiteetin käsite hieman hämärtyy. Kaunokirjallisuudessa tätä identiteetin hämärtymistä on perinteisesti korostettu. Identtiset kaksoset saattavat olla niin samankaltaiset, että he kokevat olevansa osa kaksostaan ja muut henkilöt eivät lainkaan erota heitä toisistaan. Heillä on telepaattisia kykyjä ja he näkevät peilissäkin itsensä sijaan kaksosensa. Erimunaisten kaksosten tapauksessa on sen sijaan usein leikitty nimenomaan eroavaisuuksilla: toinen kaksonen on pitkä ja toinen lyhyt, toinen tumma ja toinen vaalea. Luonteeltaan sekä identtiset että erimunaiset kaksoset on yleensä kuvattu joko täysin samanlaisiksi tai täysin erilaisiksi. Näillä seikoilla on korostettu kaksosuuden koomisuutta tai traagisuutta tyylilajista riippuen.

Aloitin juttusarjani kertomalla Jaakobista ja Esausta, jotka tappelivat jo äitinsä kohdussa, sekä Romuluksesta ja Remuksesta, jotka yhdessä perustivat Rooman, mutta joiden kilpailu vallasta johti veljensurmaan. Toisaalta Castorin ja Polluxin veljesrakkaus oli heille tärkeämpää kuin elämä. Seuraavaksi kuvasin Shakespearen kaksoskomedioita, joissa huumori perustuu täsmälleen samankaltaisten kaksosten sekoittumiseen keskenään, sekä romantiikan ajan traagisia kertomuksia, joissa kaksosten liiallinen läheisyys muodostuu ongelmaksi. Nämä edellä mainitut klassiset teemat puolestaan toistuvat uudestaan ja uudestaan niin kauhukirjallisuudessa kuin lasten- ja nuortenkirjallisuudessakin, ja kun jotakin asiaa toistetaan tarpeeksi usein, se alkaa väkisinkin ohjata ihmisten ajattelua.

Ihmisillä on hyvin vahva mielikuva siitä, millaista on ”oikea kaksosuus”, ja kulttuurinen kertomusperinteemme on olennaisessa osassa tämän mielikuvan rakentumisessa. Esimerkiksi kaksospoikien oletetaan olevan villejä ja tottelemattomia tappelupukareita, ja jo pienikin kaksonen osaa ihmetellä tämän kliseen toistumista lastenohjelmissa, sillä hän itse saattaa kokea totuuden aivan erilaiseksi. Usein myös ajatellaan, että identtisten kaksosten suurinta hupia on esittää toisiaan ihmisten huijaamiseksi. Kaksosuuden ongelmia korostava kertomusperinne on todennäköisesti edesauttanut esimerkiksi sitä, että Yhdysvalloissa oli pitkään tapana laittaa adoptoitavat kaksoset eri perheisiin, jotta he saavat kasvaa ilman kaksosuuden oletettuja haittapuolia. Uskallankin väittää, että stereotyyppiset kaksoskliseet ovat joskus jopa haitaksi kaksosen identiteetin rakentumisessa ja siinä, miten ulkopuoliset ihmiset näkevät kaksoset.

Kaksosidentiteetin moninaisuus

Perinteisessä kaksoskirjallisuudessa kaksosuus on ollut pysyvä ja hallitseva ominaisuus eivätkä kaksosten samanlaisuutta tai erilaisuutta korostavat piirteet ole muuttuneet kertomuksen aikana. Postmodernilla aikakaudella, 1900-luvun loppupuolelta eteenpäin, ajatus ihmisen eheästä identiteetistä on kuitenkin kokonaan kyseenalaistettu: identiteetti ei ole pysyvä vaan se muovautuu koko ajan. Siitäkin huolimatta kaksonen on kirjallisuudessa edelleen ensisijaisesti kaksonen ja hänen pitää päästä ainakin väliaikaisesti eroon kaksosen identiteetistään voidakseen löytää oman identiteettinsä. Tämä tapahtuu yleensä ottamalla konkreettista välimatkaa toiseen kaksoseen. Kaksosuuden sisällä tilaa oman itsen löytämiselle ei kirjallisuudessa juuri ole. Kaksosen identiteetti kuitenkin muovautuu ja kehittyy tarinan aikana ja yleensä lopulta kaksonen voi olla samaan aikaan sekä kaksonen että oma itsenäinen henkilönsä.

Identiteetin moninaisuus näkyy myös siinä, että ihmisen ajatellaan luovan identiteettiään performatiivisesti, ”esittämällä” tiettyjä piirteitä sosiaalisessa ympäristössä. Kulloinkin korostettavat ominaisuudet voivat vaihdella. Kaksosetkin tavallaan esittävät kaksosia, kun he tarkoituksella pukeutuvat samanlaisiin vaatteisiin tai käyttäytyvät samalla tavalla. He siis korostavat niitä kaksosuuden piirteitä, jotka sosiaalisessa ympäristössä tulkitaan kaksosuuteen kuuluviksi. Toisaalta kaksoset voivat halutessaan korostaa erilaisuuttaan, vaikkapa kun toinen leikkaa hiuksensa lyhyiksi erottuakseen pitkähiuksisesta kaksosestaan. Ulkonäön muokkaaminen on kirjallisuudessa yleinen tapa päästä eroon kaksosuuden määrittämästä identiteetistä, ja tämänkaltaisen irtautumisen kautta kaksonen löytää oman identiteettinsä, jossa on vaihtelevissa määrin samoja ja erilaisia piirteitä kuin toisessa kaksosessa. ”Samanlaisuus” ja ”erilaisuus” eivät siis enää postmodernina aikana ole pysyviä ominaisuuksia, vaan kaksosuuteen mahtuu molempia; niillä voidaan leikitellä ja ne muovautuvat ajan kuluessa, aivan kuten jokainen kaksonen tai kaksosten vanhempi tietää.  

(Teksti on aiemmin julkaistu Monikkoperheet-lehden numerossa 3/2017)