Mary Higgins Clark on maailman
suosituimpia jännityskirjailijoita. Hänet tunnetaan erityisesti
tarttuvista juonista, joista useat perustuvat ainakin löyhästi
tosielämän tapahtumiin. Hänen kuvauksensa on varsin realistista,
mikä vahvistaa lukijan samaistumista tarinoihin ja henkilöihin ja
näin osaltaan lisää jännitystä, sillä asiat voisivat tapahtua
myös oikeassa elämässä. Tältä pohjalta ajateltuna hänen
romaaninsa Kaksoset (Two Little Girls in Blue, 2006)
tuntuu perusajatukseltaan hieman erikoiselta: koko tarina perustuu
kaksosten väliseen telepatiaan. Vaikka (etenkin identtisten)
kaksosten välisestä telepatiasta kerrotaan paljon tarinoita ja
media jakaa auliisti näitä ”yliluonnollisia” kertomuksia,
mitään tutkimusnäyttöä kaksosten välisestä telepatiasta ei ole
olemassa.
Kaksostutkija
Nancy L. Segal selittää telepatiaksi tulkitut kokemukset sillä,
että identtisillä kaksosilla on samat geenit ja yleensä sama
kasvuympäristö, minkä takia he ovat usein kiinnostuneita samoista
asioista ja kiinnittävät huomiota samoihin asioihin. Kaksoset ovat yleensä todella läheisiä ja he ajattelevat paljon toisiaan. Se, että
kaksonen soittaa toiselle juuri, kun tämä oli aikeissa soittaa, tai
se, että kaksoset ostavat samanlaisia vaatteita toisistaan
tietämättä, on näistä seikoista johtuvaa sattumaa. Kivun kokemukset esimerkiksi toisen
kaksosen synnyttäessä Segal selittää sillä, että kaksonen
samaistuu niin vahvasti siskoonsa, että kokee jopa fyysisiä
tuntemuksia tätä ajatellessaan. Toisaalta Segal myös toteaa, että
se, että jotakin ei ole tieteellisesti pystytty todistamaan, ei
tietenkään tarkoita, etteikö ilmiötä voisi olla olemassa.
Ainakin tarinat kaksosten välisestä telepatiasta jatkavat omaa
elämäänsä ja monet kaksoset itse vannovat kokeneensa
telepaattisen yhteyden (toisaalta monet kaksoset myös pitävät
kaksosten välistä telepatiaa keksittynä).
Mary
Higgins Clark on joka tapauksessa valinnut tämän monia kiinnostavan
aiheen teoksensa keskeiseksi teemaksi. Tarinassa kolmevuotiaat
kaksostytöt Kathy ja Kelly kidnapataan lunnasrahojen toivossa.
Rahojen maksamisen jälkeen vain Kelly palautetaan mukanaan kirje,
jossa kerrotaan Kathyn kuolleen. Perheessä alkaa raskas surutyö,
mutta Kelly kertoo jatkuvasti siskonsa olevan elossa. Hän kertoo,
mitä sisko tekee ja miltä tästä tuntuu. Kukaan paitsi tyttöjen
äiti ei usko hänen puheitaan. Higgins Clarkin käyttämän
näkökulmatekniikan avulla lukija kuitenkin tietää Kellyn olevan
oikeassa, sillä tapahtumia seurataan myös kidnappaajien ja Kathyn
näkökulmasta. Jännitettäväksi jää, uskovatko poliisit lopulta
Kellyä ja ehditäänkö sisko löytää ajoissa.
Teos
on monella tapaa oikein onnistunut jännäri, mutta telepatiakuvaus
rikkoo väkisinkin teoksen todentuntuisuuden, johon kirjailija
ilmeisesti on kuitenkin pyrkinyt. Mitään muuta yliluonnollisuuteen
viittaavaa teoksessa ei ole, kuten ei kirjailijan muussakaan
tuotannossa. Tämä on siis jälleen esimerkki siitä, miten
kaksosuuteen liitetty ”yliluonnollisuus” on niin kiehtovaa,
etteivät kirjailijat malta jättää sen mahdollistamia
juonikuvioita käyttämättä, ja toisaalta se myös houkuttelee
lukijoita uudestaan ja uudestaan. Kaksosuuden erikoisuudesta
kiinnostuneelle lukijalle tämä kirja onkin todellinen löytö!
