Kaksoset lasten- ja nuortenkirjallisuudessa

Witch Twins, Ghost Twins, Astrotwins, The Holy Twins... Kaksosista kertovia lasten- ja nuortenkirjoja on lähes loputon määrä, ja niissä seikkailevat toinen toistaan erikoisemmat kaksosparit. Minkälaisen kuvan kaksosuudesta lasten- ja nuortenkirjat loppujen lopuksi antavat?

Kuten lasten- ja nuortenkirjallisuudessa yleensäkin, myös kaksoskirjoissa näkyy varsin selkeä jako kaikille suunnattuihin kirjoihin ja niin sanottuihin tyttökirjoihin. Tyttökirjoissa keskitytään paljolti psykologisiin kysymyksiin, kuten kaksosten itsenäistymiseen ja kateuteen. Pojista kertovat kirjat ovat enemmän tyypillisiä seikkailukirjoja, jolloin kaksosuus aiheena jää sivuun. Poikapäähenkilöt eivät paini samanlaisten kysymysten äärellä kuin tytöt vaan ratkaisevat yhdessä itsensä ulkopuolella olevia ongelmia. Myös tyttö-poikakaksosista kertovissa reaalimaailmaan sijoittuvissa teoksissa kaksosuus on yleensä enemmän sivumaininta kuin teoksen kantava teema. Fantasia- ja kauhukirjoissa kaksosuus ja kaksosiin liitetyt yliluonnolliset kyvyt kuitenkin usein korostuvat. Esimerkiksi P.B. Kerrin Lampun lapset -sarjassa (2004-2011) päähenkilöt John ja Philippa pystyvät näkemään samaa unta, ja ”koska John oli Philippan kaksonen, hänestä tuntui täsmälleen samalta kuin sisarestaan”.

Toisistaan erotetut kaksoset

Toisistaan erotettujen kaksosten kohtaaminen vuosien jälkeen on varsin yleinen ja rakastettu mediakertomus. Useiden psykologien mukaan monilla ihmisillä on fantasia identtisen kaksosensa kohtaamisesta, toisen puoliskon löytämisestä. Tätä ajatusta kierrätetään myös lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Esimerkiksi Sienna Mercerin nuorille tytöille suunnatussa kirjasarjassa Siskoni, vampyyri (My Sister the Vampire, 2007-) eri perheisiin adoptoidut identtiset kaksostytöt päätyvät sattumalta samaan kouluun ja ymmärtävät olevansa kaksosia. Erikoista tässä on se, että toinen identtisistä kaksosista on ihminen ja toinen vampyyri. Tästä huolimatta he ovat selvästi saman kokonaisuuden kaksi puoliskoa, jotka kuuluvat yhteen.

Suurimpiin kaksoskirjojen klassikoihin kuuluu Erich Kästnerin Lisen ja Lotten salaisuus (Das Doppelte Lottchen, 1949), josta on tehty useita elokuvaversioita, muun muassa Disney-versio Ansa vanhemmille (The Parent Trap, 1998), jossa Lindsay Lohan esittää molempien identtisten kaksosten roolit. Tarinassa kaksosten vanhemmat ovat eronneet kaksosten ollessa pieniä ja toinen tyttö on jäänyt äidille, toinen isälle. Tytöt eivät tiedä kaksossiskon olemassaolosta, kunnes he kohtaavat toisensa kesäleirillä ja tajuavat olevansa identtiset kaksoset. Tytöt päättävät vaihtaa identiteettejä ja palata leiriltä väärään kotiin. Tarkoituksena on saattaa vanhemmat takaisin yhteen.

Tytöt ovat ulkonäöltään samanlaiset, paitsi että villimmällä Lisellä on kiharainen hiuspehko ja kiltimmällä Lotella on hiukset siististi leteillä. Huijaus tapahtuu yksinkertaisesti vaihtamalla kampauksia. Eriluonteiset kaksoset onnistuvat lyhyenkin tuntemisen jälkeen esittämään toisiaan uskottavasti. Näennäisen keveä teos tuo esiin koskettavan kysymyksen vanhempien oikeudesta erottaa kaksoset toisistaan. ”Lotte, kahtia jaettu ja vaihdettu kaksonen, kiihtyy kiihtymistään. - - Saako sellaista tehdä, minkä [vanhemmat] ovat tehneet? Aivan varmasti äiti ei ole paha nainen, eikä varmaankaan isä ole paha. Mutta se minkä he ovat tehneet on pahaa.”

Identtisten kaksostyttöjen erkaantuminen

Toisistaan erotettujen kaksosten kohtaamisen lisäksi yleinen tarina on se, miten identtiset kaksoset, lähes aina tytöt, erkaantuvat toisistaan ja yrittävät löytää oman identiteettinsä yhteisen identiteetin sijaan. Tämä teema toistuu vahvasti myös naisille suunnatuissa aikuistenromaaneissa. Näissä kertomuksissa toinen tytöistä on selvästi johtaja ja toinen mukautuja. Esimerkiksi Jacqueline Wilsonin lastenromaanissa Kuin kaksi marjaa (Double Act, 1995) kymmenvuotiaat Ruby ja Garnet näyttävät täsmälleen samalta ja jopa kiusoittelevat ympärillään olevia ihmisiä ”esittämällä kaksosia” eli tekemällä samat asiat samaan aikaan ja käyttäytymällä samalla tavalla. Garnet kokee tulevansa siskonsa pompoteltavaksi eikä enää halua suostua kaikkiin siskonsa päähänpistoihin. Tämän seurauksena siskojen välit menevät poikki ja loukkaantunut Ruby jopa leikkaa hiuksensa lyhyiksi erottuakseen mahdollisimman hyvin siskostaan. Tällainen tarina on toki psykologisesti varsin todenmukainen, sillä usein etenkin identtisillä kaksosilla on jokin selkeä itsenäistymis- ja oman identiteetin etsimisvaihe.

Cathy Cassidyn romaanissa Vaahtokarkkitaivas (The Marshmallow Skye, 2011) päähenkilö Skye kokee jäävänsä kaksossiskonsa Summerin varjoon, sillä tämä on suositumpi ja monessa asiassa parempi kuin hän. Tässäkin teoksessa siskokset erkaantuvat, kunnes ymmärtävät tarvitsevansa sekä toisiansa että omaa vapauttaan. Samantyyppisiä teemoja käsitellään uudestaan ja uudestaan Francine Pascalin Sweet Valley High -sarjan yli sadassa teoksessa. Milloin identtiset Jessica ja Elizabeth vaihtavat identiteettejä saavuttaakseen tietyn päämäärän, milloin taistelevat samasta pojasta tai pääroolista tanssiesityksessä. Kaksosuus kuvataan etenkin tytöille suunnatussa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa siis tasapainoiluksi samanlaisuuden ja erilaisuuden sekä riippuvaisuuden ja vapauden välillä usein perinteisiä sukupuolikliseitä toistaen.

(Teksti on julkaistu aiemmin Monikkoperheet-lehden numerossa 2/2017)

Kauhistuttavat kaksostytöt

Kauhukirjallisuudessa ja -elokuvissa esiintyy silmiinpistävän paljon kaksosia, etenkin identtisiä kaksostyttöjä. Minkälaisia kauhukaksoset ovat ja miksi kaksosia pidetään niin pelottavina?

Perinteiset kaksoskertomukset, joita olen käsitellyt juttusarjan kahdessa ensimmäisessä osassa, kertovat suurimmaksi osaksi kaksospojista. Joissain tarinoissa seikkailee myös tyttö-poikapari. Kaksostytöt sen sijaan ovat jääneet tarinoista lähes sivuun ja yleistyvät päähenkilöinä vasta 1900-luvulla. Kaksostyttöjä esiintyy etenkin 1940- ja 1990-lukujen trillerielokuvissa, joissa hyvä ja paha kaksossisko taistelevat samasta miehestä. Tämän kahtiajaon yleisyys populaarikulttuurissa on tietysti vaikuttanut käsitykseen kaksosista binaarisina vastakohtina, hyvän ja pahan ruumiillistumina. Lisäksi kaksostrillereissä toistuvat kaksosten sekoittuminen keskenään sekä toisen kaksosen identiteetin varastaminen kateuden takia. Usein näistä aineksista syntyy taistelu elämästä ja kuolemasta.

”Kaksoset nyt vain ovat pelottavampia”

Kaksoset, usein juuri kaksostytöt, ovat kauhun vakiokuvastoa. Tunnetuimmat kauhukaksoset löytyvät varmasti Stanley Kubrickin elokuvasta Hohto, joka perustuu Stephen Kingin samannimiseen romaaniin. Kiinnostavaa kyllä, kirjassa Gradyn siskokset eivät ole kaksoset vaan eri-ikäiset siskot. Kaksosia näyttelevien Lisa ja Louise Burnsin mukaan ohjaaja sanoi kaksosnäyttelijät valitessaan: ”Kaksoset nyt vain ovat pelottavampia.” Vaikka kaksoset esiintyvät elokuvassa vain hyvin lyhyen ajan, on heidän tuijottava katseensa piirtynyt ikuisiksi ajoiksi katsojien mieliin.

Mikä kaksosista sitten tekee niin pelottavia? Yksi selitys on se, että moderni länsimainen kulttuuri perustuu hyvin vahvasti yksilöllisyyden ja ainutlaatuisen persoonan ajatukselle. Identtiset kaksoset haastavat käsityksen yksilöllisyydestä pelkällä olemassaolollaan. Ihmiset eivät ole tottuneet siihen, että kaksi henkilöä näyttää ja kuulostaa samalta, saati ajattelee ja käyttäytyy samalla tavalla. Identtisyys on hermostuttavaa ja häiritsevää. Kaksosiin myös liitetään usein yliluonnollisia ominaisuuksia, kuten telepatia, ja yleisesti ottaen ihmiset kokevat kammottaviksi asiat, joita ei voi järjellä selittää. Jo valmiiksi yliluonnollisiksi koetut identtiset kaksoset palvelevat siis hyvin kauhun tarkoitusperiä. Kaksosten sukupuoli taas näyttää olevan genresidonnainen: kaksospojat esiintyvät enimmäkseen niin kutsutussa korkeakirjallisuudessa, kaksostytöt taas populaarikirjallisuudessa, kuten juuri kauhussa.

Identtiset kaksostytöt nykygoottilaisessa kirjallisuudessa

Oma tutkimusaiheeni on nykygoottilainen kirjallisuus, jolla tarkoitetaan kauhun ja gotiikan piirteitä sisältävää mutta ei välttämättä varsinaisesti pelottavaa kirjallisuutta, jossa tapahtumat sijoittuvat ainakin suurimmaksi osaksi nykyaikaan. 1800-luvun goottilaiseen kirjallisuuteen kuuluivat kartanot, labyrintit ja hautausmaat sekä kummitukset ja muut yliluonnolliset hahmot. Samoja piirteitä kierrätetään myös nykygoottilaisessa kirjallisuudessa, vaikka muutoin ympäröivä maailma onkin varsin tavanomainen. Huomattavan usein nykygoottilaisessa kirjallisuudessa ovat päähenkilöinä kaksostytöt. Näin on esimerkiksi Diane Setterfieldin romaanissa The Thirteenth Tale (Kolmastoista kertomus), Audrey Niffeneggerin romaanissa Her Fearful Shadow (Hänen varjonsa tarina) sekä Sarah Raynen romaanissa The Dark Dividing. Kertomuksissa kaksosilla on yliluonnollisen symbioottinen suhde, josta toinen kaksonen yrittää pyristellä irti. Lähes kaikissa teoksissa toinen kaksonen menehtyy ja eloon jääneen kaksosen ongelmaksi muodostuu se, miten rakentaa oma identiteetti, kun on koko elämänsä ollut ikään kuin puolikas yksilö.

Hyvin usein nykygoottilaisissa romaaneissa kauhua ja jännitystä luodaan sillä, että muut henkilöt eivät erota identtisiä kaksosia toisistaan. Esimerkiksi S.K. Tremaynen romaanissa The Ice Twins (Jääkaksoset) toinen kaksostyttö kuolee ja vanhemmat eivät ole varmoja, kumpi heidän lapsistaan on kuollut ja kumpi on vielä elossa. Äidin mieli ei kestä sitä, ettei hän pysty varmaksi erottamaan omia lapsiaan. Lauren Baratz-Logstedin nuortenromaanissa The Twin's Daughter päähenkilön äiti ja täti ovat identtiset kaksoset ja toisen kuollessa päähenkilö ei olekaan varma, kuoliko häneltä äiti vai täti. Tämäntyyppisissä tarinoissa ”paha kaksonen” usein tekeytyy ”hyväksi kaksoseksi” ja on monesti vieläpä syyllinen siskonsa kuolemaan. Kaksoskertomuksissa kauhu siis liittyy yleensä ulkoisten seikkojen sijaan nimenomaan kaksosuuteen, joko kaksosten liialliseen läheisyyteen ja samankaltaisuuteen tai kaksosten väliseen kilpailuun ja kateuteen.

(Teksti on julkaistu aiemmin Monikkoperheet-lehden numerossa 1/2017)