sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Kauhistuttavat kaksostytöt

Kauhukirjallisuudessa ja -elokuvissa esiintyy silmiinpistävän paljon kaksosia, etenkin identtisiä kaksostyttöjä. Minkälaisia kauhukaksoset ovat ja miksi kaksosia pidetään niin pelottavina?


Perinteiset kaksoskertomukset, joita olen käsitellyt juttusarjan kahdessa ensimmäisessä osassa, kertovat suurimmaksi osaksi kaksospojista. Joissain tarinoissa seikkailee myös tyttö-poikapari. Kaksostytöt sen sijaan ovat jääneet tarinoista lähes sivuun ja yleistyvät päähenkilöinä vasta 1900-luvulla. Kaksostyttöjä esiintyy etenkin 1940- ja 1990-lukujen trillerielokuvissa, joissa hyvä ja paha kaksossisko taistelevat samasta miehestä. Tämän kahtiajaon yleisyys populaarikulttuurissa on tietysti vaikuttanut käsitykseen kaksosista binaarisina vastakohtina, hyvän ja pahan ruumiillistumina. Lisäksi kaksostrillereissä toistuvat kaksosten sekoittuminen keskenään sekä toisen kaksosen identiteetin varastaminen kateuden takia. Usein näistä aineksista syntyy taistelu elämästä ja kuolemasta.

Image result for the shining twins

Kaksoset nyt vain ovat pelottavampia”

Kaksoset, usein juuri kaksostytöt, ovat kauhun vakiokuvastoa. Tunnetuimmat kauhukaksoset löytyvät varmasti Stanley Kubrickin elokuvasta Hohto, joka perustuu Stephen Kingin samannimiseen romaaniin. Kiinnostavaa kyllä, kirjassa Gradyn siskokset eivät ole kaksoset vaan eri-ikäiset siskot. Kaksosia näyttelevien Lisa ja Louise Burnsin mukaan ohjaaja sanoi kaksosnäyttelijät valitessaan: ”Kaksoset nyt vain ovat pelottavampia.” Vaikka kaksoset esiintyvät elokuvassa vain hyvin lyhyen ajan, on heidän tuijottava katseensa piirtynyt ikuisiksi ajoiksi katsojien mieliin.

Mikä kaksosista sitten tekee niin pelottavia? Yksi selitys on se, että moderni länsimainen kulttuuri perustuu hyvin vahvasti yksilöllisyyden ja ainutlaatuisen persoonan ajatukselle. Identtiset kaksoset haastavat käsityksen yksilöllisyydestä pelkällä olemassaolollaan. Ihmiset eivät ole tottuneet siihen, että kaksi henkilöä näyttää ja kuulostaa samalta, saati ajattelee ja käyttäytyy samalla tavalla. Identtisyys on hermostuttavaa ja häiritsevää. Kaksosiin myös liitetään usein yliluonnollisia ominaisuuksia, kuten telepatia, ja yleisesti ottaen ihmiset kokevat kammottaviksi asiat, joita ei voi järjellä selittää. Jo valmiiksi yliluonnollisiksi koetut identtiset kaksoset palvelevat siis hyvin kauhun tarkoitusperiä. Kaksosten sukupuoli taas näyttää olevan genresidonnainen: kaksospojat esiintyvät enimmäkseen niin kutsutussa korkeakirjallisuudessa, kaksostytöt taas populaarikirjallisuudessa, kuten juuri kauhussa.


Identtiset kaksostytöt nykygoottilaisessa kirjallisuudessa

Oma tutkimusaiheeni on nykygoottilainen kirjallisuus, jolla tarkoitetaan kauhun ja gotiikan piirteitä sisältävää mutta ei välttämättä varsinaisesti pelottavaa kirjallisuutta, jossa tapahtumat sijoittuvat ainakin suurimmaksi osaksi nykyaikaan. 1800-luvun goottilaiseen kirjallisuuteen kuuluivat kartanot, labyrintit ja hautausmaat sekä kummitukset ja muut yliluonnolliset hahmot. Samoja piirteitä kierrätetään myös nykygoottilaisessa kirjallisuudessa, vaikka muutoin ympäröivä maailma onkin varsin tavanomainen. Huomattavan usein nykygoottilaisessa kirjallisuudessa ovat päähenkilöinä kaksostytöt. Näin on esimerkiksi Diane Setterfieldin romaanissa The Thirteenth Tale (Kolmastoista kertomus), Audrey Niffeneggerin romaanissa Her Fearful Shadow (Hänen varjonsa tarina) sekä Sarah Raynen romaanissa The Dark Dividing. Kertomuksissa kaksosilla on yliluonnollisen symbioottinen suhde, josta toinen kaksonen yrittää pyristellä irti. Lähes kaikissa teoksissa toinen kaksonen menehtyy ja eloon jääneen kaksosen ongelmaksi muodostuu se, miten rakentaa oma identiteetti, kun on koko elämänsä ollut ikään kuin puolikas yksilö.

Hyvin usein nykygoottilaisissa romaaneissa kauhua ja jännitystä luodaan sillä, että muut henkilöt eivät erota identtisiä kaksosia toisistaan. Esimerkiksi S.K. Tremaynen romaanissa The Ice Twins (Jääkaksoset) toinen kaksostyttö kuolee ja vanhemmat eivät ole varmoja, kumpi heidän lapsistaan on kuollut ja kumpi on vielä elossa. Äidin mieli ei kestä sitä, ettei hän pysty varmaksi erottamaan omia lapsiaan. Lauren Baratz-Logstedin nuortenromaanissa The Twin's Daughter päähenkilön äiti ja täti ovat identtiset kaksoset ja toisen kuollessa päähenkilö ei olekaan varma, kuoliko häneltä äiti vai täti. Tämäntyyppisissä tarinoissa ”paha kaksonen” usein tekeytyy ”hyväksi kaksoseksi” ja on monesti vieläpä syyllinen siskonsa kuolemaan. Kaksoskertomuksissa kauhu siis liittyy yleensä ulkoisten seikkojen sijaan nimenomaan kaksosuuteen, joko kaksosten liialliseen läheisyyteen ja samankaltaisuuteen tai kaksosten väliseen kilpailuun ja kateuteen.

(Teksti on julkaistu aiemmin Monikkoperheet-lehden numerossa 1/2017)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti