(Teksti on suomennettu tiivistelmä konferenssiesitelmästäni "Loss within Twinship", jonka pidin End Games and Emotions: Sense of Ending in Modern Literature and Arts -konferenssissa Helsingissä elokuussa 2017. Julkaisen esitelmän neljässä osassa sen pituudesta johtuen.)
Ennen valitsemieni teosten esittelyä jaan muutamia olennaisia tietoja kaksosista. Kaksoset ovat tietystikin samasta raskaudesta syntyneet jälkeläiset. Kaksoset voivat olla samamunaiset (identtiset), jolloin yksi hedelmöittynyt munasolu on jakautunut kahtia, tai erimunaiset, jolloin hedelmöittyneitä munasoluja on kaksi.
Kaksosraskauden todennäköisyys on noin 1:85. Identtisiä kaksosia syntyy noin yhdestä raskaudesta 250:sta. Kirjallisuudessa ja elokuvissa kaksoset – varsinkin identtiset kaksoset – ovat huomattavasti yleisempiä kuin tosielämässä. Tämä johtuu luultavasti siitä, että kirjoittajat eivät pysty vastustamaan kaksosten tarinankerronnalle tarjoamia mahdollisuuksia.
Vaikka identtisillä kaksosilla on samat geenit, he eivät ole samanlaisia joka tavalla. Monissa tarinoissa identtiset kaksoset pystyvät kuulemaan toistensa ajatukset, mutta kaksosten välisestä telepatiasta ei ole tieteellisiä todisteita. Jos identtisten kaksosten välillä on jonkinlaista telepatiaa, se johtuu heidän samankaltaisista ajatusmaailmoistaan. Heidän geeninsä ohjaavat heitä kiinnostumaan samoista asioista.
Ensimmäisessä käsittelemässäni romaanissa tapahtuu ehkäpä kamalin asia, jonka kaksosten vanhempi voi kuvitella. Jotkut kaksosten vanhemmat ovat jopa jättäneet kirjan lukemisen kesken sen ahdistavuuden takia. Tässä lainaus teoksesta:
”'Mummy, why do you keep calling me Kirstie?'
I say nothing. The silence is ringing. I speak:
'Sorry, sweetheart. What?'
'Why do you keep calling me Kirstie, Mummy Kirstie is dead. It was Kirstie that died. I'm Lydia.'”
S.K. Tremaynen psykologinen trilleri The Ice Twins (suom. Jääkaksoset) julkaistiin vuonna 2015. Se on kertomus kaksosesta, jonka kaksossisko on kuollut tapaturmaisesti vuotta aiemmin. Teos kuvaa vanhempien näkökulmaa lapsen menettämiseen: tarinan kertojat ovat kaksosten äiti ja isä. He päättävät muuttaa asumaan hylättyyn majakkaan kaukaiselle saarelle paetakseen ihmisten kysymyksiä ja saadakseen uuden alun. Tähän asti teos on kuvaus vanhempien suuresta surusta ja yksin jääneen kaksosen järkyttävästä yksinäisyydestä.
Tarinan kauhistuttavuus alkaa, kun yksin jäänyt kaksonen, Kirstie, yhtäkkiä väittää olevansa kuollut kaksonen, Lydia. Ongelma on, että kaksoset olivat niin samannäköiset, etteivät edes heidän vanhempansa pystyneet erottamaan heitä pelkän ulkonäön perusteella. Vanhemmat eivät itse asiassa voi olla varmoja, kumpi kaksosista on kuollut ja kumpi on elossa. Ainoa todiste on se, että onnettomuuden sattuessa elossa oleva kaksonen sanoi: ”Lydia on pudonnut!” Äiti kyselee tyttöjen opettajalta, onko Kirstie jotenkin muuttunut onnettomuuden jälkeen. Opettaja sanoo, että Kirstie on omaksunut siskonsa piirteitä ja jopa vaihtanut omat ystävänsä siskonsa ystäviin. Perheen koirakin käyttäytyy eri tavalla kuin yleensä, ja koirat pystyvät erottamaan identtiset kaksoset hajun perusteella.
Tarinan edetessä äiti menettää mielenterveytensä asuessaan yksinäisessä majakassa tyttären kanssa, jota hän ei osaa identifioida: ”This is absurd, but my heart flutters with sudden panic. I can't go into my own daughter's room? Something unexpected holds me back, as if there is an evil beyond, a silly, childish horror- film fear of ghosts is fluxing through me. Monsters under the bed, monsters behind the door. My daughter might be in there, smiling at me, in that way. The way she did in the car. Trying to confuse me, to punish me. You let my sister die. You weren't there.”
Kirjailija on selvästikin tehnyt taustatyönsä kaksosuudesta. Esimerkiksi lastenpsykiatrin äidille kertomat tiedot teoksessa ovat täysin oikein. Hän sanoo: ”Identical twins who lose their co-twin have significantly higher scores on four of the eight GEI bereavement scales – they suffer more from despair, guilt, rumination and depersonalization. - - Consider what Kirstie is going through alone: she herself is a living reminder of the deceased sister. Every time she looks in a mirror, she sees her dead sibling. She is also experiencing, vicariously, your confusion. - - Consider how she must dread the approach of solitary birthdays, of facing a life of comparative isolation, after being a twin since birth – she is surely experiencing a loneliness none of us can really comprehend. - - A surviving twin may well feel guilt that she was chosen to live. - - When one twin dies, the other will take over their characteristics, becoming more like the twin that died.'”
Täsmälleen samat asiat löytyvät kaksosten psykologiaa käsittelevistä teoksista. Toisen kaksosen menettämisen seurauksia ovat esimerkiksi muuttuminen eläväksi muistoksi kuolleesta kaksosesta, muiden ihmisten hämmentymisen kohteeksi joutuminen, yksinäisten syntymäpäivien pelkääminen ja oman kaksosuuden kyseenalaistaminen. Yksin jäänyt kaksonen voi tuntea syyllisyyttä siitä, että hän sai jäädä henkiin, varsinkin jos hän kokee olevansa jollakin tavalla syypää tapahtuneeseen ja jos vanhemmat vaikuttavat siltä, että olisivat halunneet mieluummin toisen kaksosen jäävän henkiin. Monet yksin jääneet kaksoset tuntevat vihaa: vihaa heidät hyljännyttä kaksosta kohtaan, vihaa tuottamastaan epäonnesta perheessä, vihaa omasta syyllisyydentunnostaan. Yksin jäänyt kaksonen voi olla vanhemmilleen jatkuva muistutus siitä, mitä olisi voinut olla mutta ei tule enää koskaan olemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti